Suolavinkit kokkaamiseen
Halstarikalan suolaus
Suolan voi laittaa kalaan juuri ennen halstarointia tai heti sen jälkeen. Fileissä voi käyttää karkeaa suolaa. Kalat ladotaan halstariin nahkapuoli alaspäin ja suola ripotellaan fileen päälle. Fileitä kuumennetaan ensin nahkapuolelta, kunnes suolarakeet ovat hienoisen sulamisen kautta tarttuneet pintaan. Sen jälkeen suola pysyy, vaikka kalaa kypsennetään suolapuoli alaspäin. Ennen syöntiä kokonaiset suolakokkareet rapsutellaan pois.
Muikkujen ja muiden pikkukalojen pinnassa karkea suola ei pysy. Isojen muikkujen vatsat avataan ja niihin ripotellaan hiukan hienoa suolaa. Muikut ladotaan halstarille ja ne suolataan vielä todella kevyesti molemmilta puolilta hienolla suolalla. Pikkumuikuille riittää puhkominen ja pintasuolaus.
Kokonaisia kaloja, mm. harjuksia halstaroitaessa vatsoihin voi ripotella hitusen karkeaa suolaa ja pinnalle hivenen hienoa suolaa. Halstaroitaessa kalojen asento pidetään sellaisena, ettei suola pääse valumaan vatsasta pois.
Jälkikäteen halstarikalat voi suolata upottamalla ne vedestä ja karkesta suolasta tehtyyn liuokseen välittömästi halstaroinnin jälkeen. Suolaisuuden astetta säädellään liuoksen väkevyyden ja upotusajan avulla. Retkioloissa tämä onnistuu muovipussin avulla. Etenkin rasvattomille (ahven, kuha ja hauki) ja vähärasvaisille (järvisiika ja muikku) kaloille tämä menetelmä sopii hyvin. Filee suolautuu nesteessä paremmin kuin nahkapäällinen kala.
Halstaroidut muikut voi suolata niin, että ne asetetaan kuumina voipaperille, päälle ropsautetaan karkeaa suolaa, voipaperi kääritään tiukaksi paketiksi kalojen ympärille ja päälle laitetaan vielä sanomalehteä. Suola sulaa sisällä ja pakettia käännellään ajoittain suolaisuuden tasaamiseksi.
Liukkaan kalan siivoaminen
Sujuu kätevästi, kun sirottelet kosteille käsille suolaa. Saat paremman ja turvallisemman otteen kalasta. Ankeriaan tai mateen nyljet myös helpommin, kun ripottelet suolaa sen pintaan.
Hajuton paistinpannu
Kalan haju häviää varmasti paistinpannusta, kun ennen pesua liotat sitä hetken aikaa kuumassa vedessä, jossa on muutama teelusikallinen suolaa.
Rapeat ranskalaiset
Lisää suola valmiisiin perunoihin, niin ne säilyvät rapeina. Jos vielä käytät Jozon Erittäin hienoa suolaa, tarttuu se hienojakoisena hyvin. Tämä koskee varsinkin paahdettuja pähkinöitä, joihin ei suola oikein muuten tahdo tarttua.
Jozo Erittäin Hieno suola myydään valmiiksi pienessä sirottimessa.
Sipulia ilman kyyneleitä
Sirottele suolaa sipulille ennen silppuamista.
Mehevät pihvit
Lisää suola paistamisen puolivälissä, niin lihanesteet eivät irtoa.
Leipätaikina
Liian vähäinen suola nostattaa taikinan liian nopeasti - liika suola taas tekee liian tiiviin ja epätasaisen leivän.
Kauniita kakkuja
Lisää hyppysellinen suolaa munankeltuaisiin, niin kakun väri voimistuu.
Munakoiso maukkaaksi
Munakoison kitkerä maku häviää, kun kastat viipaleet nopeasti suolaveteen ennen valmistamista.
Puhtaat vihannekset
Lika ja hyönteiset ovat poissa hetkessä, kun peset vihannekset suolavedessä.
Kerman ja munanvalkuaisen vaahdotus
onnistuu paremmin ja nopeammin, kun lisäät ripauksen suolaa ennen vaahdotusta.
Tuore vai pilaantunut kananmuna?
Laita raaka muna suolavedellä täytettyyn astiaan, tuore muna painuu pohjalle, pilaantunut jää kellumaan.
Kylmän raikasta juomaa
Ripottele kourallinen suolaa cooleriin jääpalojen päälle. Suola laskee jään lämpötilaa muutaman asteen ja juoma jäähtyy nopeammin.
Yli 100 asteista vettä
Suola nostaa veden lämpötilaa, joka nopeuttaa kypsytysaikaa (vesi ei kuitenkaan kiehu nopeammin).
Pähkinä purtavaksi
Saksanpähkinät on helppo aukaista terävällä veitsellä, kun liotat nitä yön yli suolavedessä. Saat kokonaisia, kauniita pähkinänsydämiä.
Lipsahtiko liikaa suolaa?
Pari pilkottua raakaa perunaa keitossa poistaa ylimääräistä suolaisuutta.


