Luminen kalaunelma
Laatija: Annukka Puolatie
Alkupala tai pikkupurtava 4-6:lle
Valmistelut: n. 1,5 h, säilyy pakastimessa aina tarjoiluhetkeen asti.
Valmistusaineet
- n. 800 g lohifile
- 1-2 tl Jozo Hienoa Merisuolaa
- 120 g smetanaa
- 200 g ranskankermaa
- pieni sipuli silputtuna
- nippu ruohosipulia
- 1-2 valkosipulin kynttä silputtuna
- 1 dl puolukoita
- mustaa pippuria
Koristeluun
- Jozo Gourmetsuolaa
- puolukoita
- tilliä
Valmistus
Leikkaa lohifile ohuiksi siivuiksi ja levitä ne alumiinifoliolle kuvan mukaisesti ja ripottele pintaan Jozo Hienoa Merisuolaa.
Sekoita kaikki muut aineet keskenään tasaiseksi seokseksi. Levitä seos fileiden päälle ja kääri levy folion avulla rullalle tiiviiksi "kääretortuksi". Katso, että folio ei joudu kalarullan sisään, se on vaikea poistaa kun avaat jäätyneen paketin. Laita rulla pakastimeen ja anna sen jäätyä.
Anna paketin sulaa puolisen tuntia huoneen lämmössä ennen folion poistamista. Jäätyneestä rullasta on helppo leikata terävällä veitsellä kauniita kiekkoja.
Tarjoilu
Luminen kalaunelma on kaunis tarjottava Gourmetsuola-hunnussaan esim. salaatin, perunoitten ja hyvän leivän kera.


